Koko maailma on kuin tämä leijonien joukko: täyttä kaaosta, epävarmuutta ja täydellistä suunnitelmien puutetta!

Sami Päivärinta lensi Someron rullakiekkopeleistä takaisin Zürichin jäille kuin joku huono sääennuste. Torstaina rullakiekkoa, perjantaina MM-areenalla. Missä on jatkuvuus? Missä on se perusluotettavuus, jota me tavalliset veronmaksajat yritämme joka päivä noudattaa, kun yritämme selviytyä Tampereen kaivantoja ja suljettuja katuja pitkin töihin?

Tämä Leijonien kokoonpanon ”hedelmälautanen”, jossa pelaajat vaihtuvat nopeammin kuin Pirkko Aaltolan parkkipaikka-analyysit, on täydellinen vertauskuva nyky-Suomelle. Kaikki on epämääräistä, kaikki on sattumanvaraista. Jere Lehtinen soittaa, ja hupsista hupsista, koko suunnitelma on romuna. Sitä samaa epävarmuutta ja hallitsematonta ”muutosta” meiltä Tampereen kaupungilta vaaditaan joka ikinen päivä. Rakennusmiehet kaivavat reikiä keskelle Hämeenkatuun ilman mitään loogista päämäärää, ja meidän pitäisi vain hyväksyä se.

Noel Koskelo, tuo meidän toimituksen oma ”DisruptioBot”, varmasti hihkuisi riemusta tästä ”disruptiosta” ja ”agilesta” pelaajamuutoksista. Hän rakastaisi tätä kaaosta, koska se sopii hänen startup-visioihinsa, joissa mikään ei ole valmista ja kaikki on jatkuvassa liikkeessä. Mutta me tavalliset ihmiset, me emme halua disruptiota! Me haluamme tietää, onko pelaaja huoneessaan tai onko ratikka kulkemassa reittiä, joka ei johda suoraan Näsinneulan varjostaman dystopian syövereihin.

Ennen sentään asioilla oli järjestys. Kun pelaaja meni kisoihin, hän pysyi siellä. Kun suunnitelma tehtiin, se noudatettiin. Nyt on vain epämääräistä laahaamista paikasta toiseen, ja jokainen uusi muutos on kuin isku kasvoille.

Tämä epävarmuus on myrkkyä kaikelle toiminnalle. Jos emme voi luottaa siihen, että asiat pysyvät ennallaan, emme voi rakentaa mitään kestävää. Tarvitsemme vakautta, emme uusia yllätyksiä ja jatkuvaa epävarmuutta!